Blogi

12.2.2018

Asuntonäytöllä Vaasan Lakeankulmassa: Viherkattoja ja kulmikkaita koteja

Vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Vaasan rautatieasemalta edessä kohoaa majesteetillisen iso vaalea rakennus. Tämän ohi ei voi kulkea huomaamatta, se on selvää. Seisomme Vaasan Hietalahdessa Lakeankulman edessä ja tapaamme pian asuntomyyjä Katariina Heinuan. Hän on luvannut meille esittelykierroksen taloon.


Viherkattoiset ulkovälinevarastot

Vaasan Lakeankulma valmistui elokuussa 2017. Tästä kolmen talon kokonaisuudesta löytyy omistus- ja Lakean kehittämiä Omaksi-asuntoja. Katariina kertoo, että vapaana on vielä asuntokokoja yksiöstä neliöön.

Talon suunnitteli tunnettu arkkitehtitoimisto Aitoaho & Viljanen ja rakennuksen muodoissa näkee heille ominaisia piirteitä. Ulkonemia, jännittäviä linjoja ja leikittelyä ikkunapintojen kanssa.

Kuljemme talon sisäpihalle, jonka kautta pääsisäänkäynnit rappukäytäviin ovat. Piha on talojen kainalossa ja sen rauhallisuus yllättää. Olemme vain kilometrin päässä Vaasan keskustasta, mutta pihassa on jotain levollisen korttelimaista. ”Tämä on kuin Vaasan Kotikatu”, hymyilee Katariina.

Täältä löytyvät lasten leikkialue sekä katos ja penkkejä ajanviettoon kesäpäivinä. ”Piha-alueella sijaitsevien ulkovälinevarastojen katot ovat viherkattoja, joissa kasvaa sammalta ja ruohoa”, Katariina paljastaa. Hauska ja tähän elämänaikaan erikoinen yksityiskohta, jonka huomaa varsinkin kesällä asunnoista alas pihaan katsottaessa.

Ulkovälinevarastojen katot vihertävät syksyllä sisäpihasta otetussa kuvassa


Housut teipattuna asuntonäytölle

Ennen rappukäytävään astumista Katariinan silmiin syttyy kujeileva katse eikä hän malta olla kertomatta talon rakennusvaiheessa tapahtuneesta kommelluksesta.

”Housuni repesivät oikein pahemman kerran juuri ennen asuntonäyttöä. Varahousuja ei ollut mutta en halunnut perua tapaamista, joten juoksin nopeasti tässä pihalla olleeseen työmaaparakkiin. Sieltä sain vierailustani yllättyneiltä työmiehiltä ilmastointiteippiä ja jälleen kerran jesarin kyvyt tuli todettua. Housut pysyivät kasassa, näyttö sujui hyvin ja kaupatkin syntyi”, Katariina kertoo nauraen.


Neliö kaupungin kattojen yllä

Katariina johdattaa meidät B-rapun kahdeksanteen kerrokseen ja astumme sisään 90 m² neliöön. Asunnossa on kaunis tammiparkettilattia ja vesikiertoinen lattialämmitys ja –viilennys, kuten talon kaikissa kodeissa

Olohuoneessa vastaamme huokuu avaruus ja valo. Tämä tila ei välttämättä tauluja kaipaa, sillä ehdoton katseen vangitsija on suurista ikkunoista avautuva näkymä. Koska olemme kulmahuoneistossa, täältä näkee Vaasan yli kolmeen suuntaan ja myös meri pilkahtelee kaupungin talojen takaa. Poimin alla aukeavasta näkymästä helposti vesitornin, Pyhän Kolminaisuuden kirkon ja Elisa-stadion. ”Tästä läheltä löytyvät myös erinomaiset ulkoilumaastot ja liikuntamahdollisuudet”, Katariina mainitsee.

Skandinaavisen vaaleasävyinen keittiö on olohuoneen yhteydessä osana valoisaa tilaa. Se on kuitenkin sijoitettu syvennykseen niin, että sen näkee samalla myös omana alueenaan. Olohuoneen ja keittiön rajalle sopii mukavasti ruokapöytä, jonka ääressä viettää kiireettömästi aikaa, visioimme Katariinan kanssa.

Makuuhuoneet ovat reilun kokoisia ja niissä kaikissa on isot ikkunat. Yhdestä makuuhuoneista pääsee lasitetulle parvekkeelle, jossa niin ikään tuntee olevansa kaiken yläpuolella, omassa rauhassa.

Asunnon kylpyhuoneeseen voi asentaa kätevän kylpyhuonesaunan, sille on varattu oma paikkansa. Jos saunaa ei halua, jää tila muuhun käyttöön. Toteamme asunnon sopivan niin perheelle kuin tilaa arvostavalle pariskunnalle. Se kutsuu sisustamaan suuria ikkunoita ja valoa hyväksikäyttäen.

Kahdeksannen kerroksen 90 m² neliö kylpee luonnonvalossa


Kolmio kahdella parvekkeella

Laskeudumme kerrosta alemmas 75 m² kolmioon. Siinä astumme selkeään erilliseen eteiseen, josta pääsemme olohuoneen ja raikkaan vaalean keittiön luomaan tilaan. Olohuone päättyy lasiseinän takana olevaan parvekkeeseen. Keittiö puolestaan rajautuu omaksi kokonaisuudekseen saarekkeella, jonka yli voi seurustella perheen tai vieraiden kanssa.

Myös tässä asunnossa näkymät ovat upeat ja koti yllättää lisäksi kahdella parvekkeellaan. Kulku parvekkeille on näyttävien liukulasiovien kautta, toiseen olohuoneesta ja toiseen makuuhuoneesta. Toisessa parvekkeista, kiinteän saunan sisältävässä kylpyhuoneessa ja yhdessä makuuhuoneista ei ole kaikissa seinissä suoria kulmia, joka luo tiloihin omaleimaisuutta. Tässä asunnossa on särmää!

Seitsemännen kerroksen 75 m² kolmiosta avautuvia näkymiä Vaasan yli


Eksyksissä kellarikerroksessa

Puolilämmin autohalli sijaitsee osittain talojen alla ja sinne pääsee suoraan rappukäytävästä hissillä, kuten myös muihin kellaritiloihin. Mukava yksityiskohta erityisesti sateisina ja kylminä päivinä.

Katariina nauraa hersyvästi kertoessaan eksyneensä talon isossa alakerrassa talon rakennusvaiheessa, kun betonikäytävät olivat vielä maalaamatta ja oviakin puuttui. ­“Olin esittelemässä taloa isolle ihmisjoukolle ja johdattelin ryhmän suoraan umpikujaan”, Katariina muistelee. “Ei siinä voinut kuin nauraa, pahoitella tapahtunutta ja ottaa uusi kurssi”, hän jatkaa. Nyt kellarikerroksen seinillä on onneksi jo selkeät ohjeistukset.

Asuntomyyjä Katariina Heinua


Kohti vihertävää kattoa

On aika astua takaisin ulos Lakeankulman pihalle. Kiitos paljon esittelystä, Katariina! Suuren rakennuksen suojista löytyy monipuolisia, persoonallisia koteja.

Päätän vielä käydä lounaalla Katariinan suosittelemassa Wanha Wasa Catering –lounaskahvilassa. Matka sinne ei ole pitkä, sillä se sijaitsee Lakeankulman alakerrassa.

Muutaman kuukauden kuluttua Lakeankulman ulkoiluvälinevarastojen katto alkaa jo vihertää. ”Leikataankohan sen ruohoa?”, yllätän itseni miettimästä.


Elisabet


Lue myös blogiteksti Lakeankulmaan Omaksi-asuntoon muuttaneesta Pirjosta

Lisätietoa Lakeankulman asunnoista:

As Oy Vaasan Lakeankulman Torni
As Oy Vaasan Lakeankulma
As Oy Vaasan Lakeankulman Portti

 

Vanhempia blogikirjoituksia

Blogiarkisto