Kuopion Saaristokaupungissa päästiin tiistaina 28.4. muuttamaan uusiin asuntoihin Asunto Oy Kuopion Lakeanhelmen valmistuttua Kaivannonlahdenkatu 4:ään. Kuusikerroksisen Lakeanhelmen 42 asuntoa ovat Lakean kehittämällä Omaksi-asuntorahoitusmallilla rakennettuja koteja.
Omaksi-asunnossa asukas maksaa asunnon rakennusaikana 7% sen kokonaishinnasta ja kerryttää sen jälkeen kuukausittain asuntonsa omistusosuutta vuokranmaksun yhteydessä. Sopimuksessa ennalta määritellyn ajan kuluttua asunnon loputkin osakkeet saa lunastettua itselleen, jonka jälkeen asunto muuttuu tavalliseksi omistusasunnoksi.
“Lakean Omaksi-rahoitusmalli oli yksi tärkeimmistä syistä sijainnin lisäksi, miksi valitsin Lakean”, Lakeanhelmeen muuttanut Laura Halttunen kertoo.
“Olen suunnitellut oman asunnon ostoa jo pidemmän aikaa, mutta en halunnut ottaa suurta asuntolainaa asunnon ostoa varten. Omaksi-rahoitusmallin pieni alkupääoma, jolla asunto on mahdollista hankkia, rohkaisi minua viimein tekemään oman asunnon ostohaaveista totta.”
Suuret parvekkeet yllättivät positiivisesti
Lakean asuntomyyjä Nina Huovinen kertoo saaneensa hyvää palautetta uusilta asukkailta Omaksi-rahoitusmallin lisäksi myös Lakeanhelmen asuntojen ratkaisuista.
”Esimerkiksi lasitetut parvekkeet ovat tosi isoja ja niille johtavat lasiset liukuovet massiiviset”, hän kuvailee.
Halttunen muutti Lakeanhelmen 45 neliön kaksioon, jonka valintaan vaikuttivat erityisesti juuri iso parveke ja vaatehuone. Hän teetti asuntoonsa muutostöitä jo rakentamisvaiheessa.
“Tein muutamia muutoksia asunnon käytännöllisyyteen ja keittiöön, sillä tykkään kokata ja halusin maksimoida keittiön toiminnallisuuden. Lisäksi halusin tuoda lisää valoisuutta asuntoon, ja siksi valitsin vaihtoehdoista poikkeavan vaalean saarniparketin ja makuuhuoneen oveksi seinään upotetun huurrelasisen liukuoven. Tein muutokset ajatuksella, että ne on helpompi toteuttaa rakennusvaiheessa kuin jälkikäteen.”
Saaristokaupunki viehättää
Huovinen kertoo pitävänsä Saaristokaupungin aluetta nuorekkaana ja jopa trendikkään maineessa.
”Pidän siitä, että Lakeanhelmi sijaitsee Kaivannonlahdenkadulla, se on lähimpiä kerrostaloja keskustan suuntaan”, hän toteaa.
Lakeanhelmen hyvää sijaintia tukevat aivan vierestä kulkevat bussilinjat, joilla Kuopion torille pääsee vartissa.
“Ympäröivä luonto, järvimaisema ja hyvät liikenneyhteydet olivat pääsyy siihen, miksi hain Saaristokaupungista asuntoa”, myös Halttunen kertoo.
“Olen asunut jo pidemmän aikaa keskustassa ja halusin hieman kauemmaksi sen sykkeestä. Lakeanhelmessä yhdistyivät hyvä sijainti ja omia tarpeita vastaava asunto hyvällä pohjaratkaisulla”, hän jatkaa.
Asunto Oy Kuopion Lakeanhelmen kortteli tulee tulevaisuudessa täydentymään samaan tyyliin suunniteltujen kahden muun Lakean kerrostalon ja yhteisen piha-alueen kokonaisuudeksi.
Lakeanhelmen asunnoista vapaana on enää kaksi 49,5 m2 kaksiota.
Lisätietoa:
Nina Huovinen
asuntomyyjä, LKV, Lakea Oy
puh. 050 471 7029
nina.huovinen@lakea.fi