Lakea Oy on ottamassa käyttöön uutena palveluna interaktiiviset live-webinaarit. Ne mahdollistavat talojen ja asuntojen esittelyn tehokkaasti etänä ja siten entistä laajemmalle joukolle asiakkaita.
– Idea syntyi kevään korona-tilanteen aikaan, kun olimme pääsääntöisesti etätöissä eikä asuntojen yleisesittelyjä, tonttiesittelyjä tai muita vastaavia tilaisuuksia voitu järjestää. Mietimme tapaa, jolla hoitaa esittelyt etäyhteyksin, kertoo Lakean asuntomyyjä Oona Mäki-Rajala.
Noin vartin mittaiset lähetykset tuotetaan reaaliaikaisesti Lakean toimistolta käsin puhuen ja ennalta valmisteltua, kuvia ja tekstiä sisältävää esitystä apuna käyttäen. Live-webinaarit ovat hyvä kanava erityisesti rakenteilla olevien talojen ja asuntojen esittelyyn.
– Webinaarissa on pieni yritysesittely alussa, jonka jälkeen tutustutaan esiteltävään taloon, sen alueeseen sekä millaisia asuntoja ja tiloja talosta löytyy. Kysymyksiä otetaan vastaan esittelyn aikana chatin kautta ja niihin vastataan kootusti esittelyn lopussa, Oona kertoo.
Webinaarin linkki jaetaan Lakean kotisivuilla ja somessa
Live-webinaarien ajankohdasta kerrotaan niin ikään sähköisiä kanavia hyödyksi käyttäen.
– Tiedotamme webinaareista pääsääntöisesti kotisivuillamme sekä käytämme hyväksi sosiaalisen median markkinointikanavia. Voimme esimerkiksi Facebook-tapahtuman kautta jakaa tietoa esittelystä muillekin, kuin olemassa oleville asiakkaillemme, Lakean myyntiassistentti Maija Muurimäki kertoo.
Osallistuminen live-webinaariin on helppoa. Jos tiedon webinaarista saa esimerkiksi Facebook-tapahtuman kautta, löytyy sen yhteydestä linkki, jota klikkaamalla voi liittyä mukaan. Webinaariin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, joten päätöksen osallistumisesta voi tehdä vaikka juuri ennen tilaisuuden alkua.
– Käytämme webinaareihin Microsoft Teams Live-tapahtumaa. Siihen voi osallistua tietokoneella tai mobiililaitteella, eikä sitä varten tarvitse asentaa erillistä sovellusta tai ohjelmistoa. Toimiva internetyhteys riittää, Maija kertoo.
Osallistuminen onnistuu myös kännykällä, mutta jotkut esityksen tekstit voivat näkyä pieninä puhelimen ruudulla. Muurimäki suositteleekin ensisijaisesti osallistumaan webinaariin koneella tai tabletilla, jos mahdollista.
Osallistua voi myös anonyymisti
Maija toteaa live-webinaarin oleva hyvin matalakynnyksinen tapahtuma. Siihen voi osallistua vaikka omalta kotisohvalta käsin tai junassa istuessaan.
– Webinaareihin voi halutessaan osallistua myös nimettömänä. Osallistujat eivät keskustele webinaarin vetäjän tai muiden osallistujien kanssa, vaan laittavat halutessaan chatin kautta kysymyksiä. Omaa osallistumista ei siten tarvitse jännittää, Maija toteaa.
Koska Lakealla on niin asiakkaita kuin asuntoja eri puolella Suomea Oona Mäki-Rajala uskoo, että live-webinaarit tulevat olemaan toimiva työkalu varsinkin rakenteilla olevien talojen esittelyyn myös korona-ajan jälkeen. Ne tarjoavat yhden uuden ja tehokkaan lisäkanavan tiedon jakamiseen.
Lisätietoa:
Kristian Korpela
liiketoimintajohtaja, Lakea Oy
puh. 050 568 0056
kristian.korpela@lakea.fi