Vihreää valoa Niemen tontin rakennustöille Kokkolan keskustassa

Uutiset

Vihreää valoa Niemen tontin rakennustöille Kokkolan keskustassa

Lakea Oy voi aloittaa Kokkolan keskustassa sijaitsevalle Niemen tontille suunnittelemiensa kerrostalojen rakennustyöt, päätti korkein hallinto-oikeus käsittelyssään 15.4.2020.  Rakennusluvasta tehty valitus sai kesällä 2019 Vaasan hallinto-oikeudelta hylkäävän päätöksen ja nyt myös KHO hylkäsi rakennuslupaa koskevan valituslupahakemuksen.

Lakea Oy tulee rakentamaan vanhalle Niemen tontille osoitteeseen Isokatu 7 kaksi neljäkerroksista taloa. Historiallisen korttelin tunnelmaan ja kaupunkikuvaan sopiviksi suunnitellut talot tuovat Kokkolan keskustan palveluiden äärelle yhteensä 70 uutta omistusasuntoa.

A-talon ensimmäiseen kerrokseen tulee lisäksi kolme liiketilaa ja kellarikerrokseen rakennusten ja pihakannen alle taloyhtiön yhteistilojen lisäksi autopaikoitus.

”Tontti on ollut pitkään rakentamattomana ja maisemallisesti ei niin viehättävä, joten uudet rakennukset tuovat Kokkolan ydinkeskustaan lisää viihtyisyyttä ja kaupunkimaisuutta”, toteaa Lakean toimitusjohtaja Timo Mantila.

Lakea Oy:n toimitusjohtaja Timo Mantila

Lakea Oy osti Niemen tontin jo kesällä 2011, jonka jälkeen prosessi rakennustöiden aloittamiseksi on ollut pitkä. Nyt saatu lainvoimainen lupa rakennushankkeen aloitukselle pyöräyttää projektin jälleen vauhtiin.

”Rakennushankkeen valmisteluissa edetään nyt voimakkaasti ja rakennustyöt päästään aloittamaan elokuussa”, Mantila kertoo.

Tontille rakennettavan Asunto Oy  Kokkolan Niemenkulman asunnot ovat saaneet paljon kiinnostusta ja kyseessä on odotettu kohde. Niemenkulman 22 m2–108,5 m2 asuntojen varausaste on korkea ja useiden asuntojen kohdalle on  muodostunut myös varasijalla olevien kiinnostuneiden jono.  

”On hienoa, että hankkeen rakennustyöt saadaan käyntiin näin Kokkolan 400-vuotisjuhlavuotena”, Mantila toteaa.

Lisätietoa:

Timo Mantila
toimitusjohtaja, Lakea Oy
puh. 050 581 8097
timo.mantila@lakea.fi