Jaana Mäki-Maunus työskentelee Lakean asuntomyyjänä. Ihmisten parissa viihtyvä Jaana on unelmatyössään.
Miten päädyit nykyiseen työhösi Lakean asuntomyyjäksi?
Aloitin Lakealla kesäkuussa 2016. Sitä ennen olin työskennellyt kiinteistöalalla muutaman vuoden. Minulla on kaupallinen koulutus ja kiinteistöalan LKV-tutkinto.
Mikä työssäsi on parasta?
Työhön kuuluu kaikenlaista, myös paljon paperitöitä ja toimistolla istumista, mutta eniten nautin siitä, kun pääsen näyttämään asiakkaalle uutta kohdetta. Ne kohtaamiset saavat jaksamaan kaiken kiireenkin keskellä. On kiinnostavaa tavata erilaisia ihmisiä, pidän siitä valtavasti. Kun ihmiset ovat etsimässä itselleen uutta kotia tai asuntoa, he ovat yleensä hyvällä mielellä, sillä ollaan iloisen asian äärellä. Tunnelma on hyvä, saan esittelypäivistä energiaa itsekin.
Kuka on lähin työtoverisi Lakealla?
Se vaihtelee kovasti riippuen siitä, missä vaiheessa myytävä talo kulloinkin on. Kohteiden alkuvaiheessa olen eniten tekemisissä projektipäälliköiden kanssa. Kohteen myynnin aikana työskentelen eniten myynnin suunnittelijan kanssa. Lisäksi saan tukea ja apua muilta Lakean asuntomyyjiltä.
Usein sanotaan, että työssään paljon ihmisten kanssa tekemisissä olevat kaipaavat vapaa-ajaltaan rauhaa ja yksinoloa. Miten sinä palaudut työstä?
Olen vapaallakin aktiivinen ja tekemisissä ihmisten kanssa. Lapseni harrastavat amerikkalaista jalkapalloa ja muodostelmaluistelua, ja olen kovasti mukana seuratyössä. Olen järjestämässä muodostelmaluistelukilpailuja Seinäjoelle, ja olen luistelujoukkueen joukkueenjohtajana. Lasten harrastuksista on oikeastaan tullut minunkin harrastuksiani tässä mielessä.
Itse harrastan lenkkeilyä koirani kanssa. Nautin myös rauhoittumisesta mökillä perheen kesken. Perheeseeni kuuluu mies ja 11- ja 13-vuotiaat lapset.