Lakealaiset esittelyssä, osa Katariina

Rekrytointi

Lakealaiset esittelyssä, osa Katariina

Millainen on ollut tiesi lakealaiseksi, Katariina Heinua?

Olen ollut Lakean myyntineuvottelijana Vaasan alueella nyt reilun puolen vuoden ajan. Minulla on kiinteistönvälittäjän LKV-tutkinto. Ennen Lakealle tulemistani olen työskennellyt asuntokauppa-alalla kiinteistönvälittäjänä jo yli kymmenen vuoden ajan. Olen tehnyt asuntokauppaa Suomessa, ja aikaisemman työnantajani palveluksessa minulla oli mahdollisuus tutustua alaan myös Espanjassa. Lakealle hain, koska olen aina ollut kiinnostunut erityisesti uudiskohteiden myynnistä. Olen unelmatyössäni nyt.

Miten uudiskohteiden myynti eroaa vanhempien kohteiden myynnistä?

Tämä eroaa käytetyn asunnon kaupasta paljon. Kun kauppoja tehdään, asunto on usein olemassa vasta paperilla. Se tuo oman sävynsä myyntiin, kun asiakkaan kanssa voi tunnelmoida asuntoa vain havainnekuvien avulla tai käymällä rakennustyömaalla. Lisäksi asiakassuhde uudiskohteiden myynnissä on usein pitkä. Kun kaupat tehdään, voi kulua kuukausia ennen avainten luovutusta ja sitä liikuttavaa hetkeä, kun asiakas pääsee todella astumaan uuden kotinsa ovesta sisään. Se on tunteikas tilanne, ja ehdottomasti tämän ammatin parhaita hetkiä.

Myyjänä olen tekemisissä asiakkaan kanssa todellakin koko ostoprosessin ajan, ennen kodin valmistumista. Esimerkiksi kun uuteen kotiin tehdään sisustusmateriaalivalintoja. Se on mielestäni tämän työn yksi mukavimpia tehtäviä, koska olen itsekin erittäin kiinnostunut sisustamisesta. Innostun asiakkaan mukana.

Pitääkö kiirettä?

Sopivasti. Minulla on nyt Vaasassa myytävänä iso kohde, Lakeankulma, jossa on kaikkiaan 146 asuntoa. Lisäksi on erään jo aiemmin valmistuneen Omaksi-kohteen asuntojen myyntiä. Työ on vaativaa ja se joustaa asiakkaiden aikataulujen mukaan. Aina ei tapaamisia voi sopia virka-aikaan. Silloin työskentelen myös iltaisin. Näytöt ovat usein viikonloppuisin, joten myös viikonlopputyötä tulee.

Miten kiinteistönvälitysala ja asuntokauppa ovat muuttuneet urasi aikana?

Ihmisten tiedot asuntokaupan alalta ovat lisääntyneet valtavasti. Joskus tiedot voivat olla vääriäkin, sillä internetissä on kaikenlaista virheellistäkin tietoa. Sekin on muuttunut, että ihmiset ovat nopeampia käänteissään kuin ennen. Kärsimättömämpiä. Jos asunnonvälittäjän nettisivu latautuu hitaasti tai sähköposteihin ei vastata heti, asiakas vaihtaa myyjää. Hyvän palvelun merkitys on tällä alalla kasvanut valtavasti. Laadukkaaseen palveluun minäkin pyrin, aina.

Toimit Vaasassa. Palveletko myös ruotsin kielellä?

Vaasa on kaksikielinen kaupunki, ja täällä tehdään asuntokauppaa suomeksi ja ruotsiksi. Myös englanninkielisten asiakkaiden määrä on kasvanut. Vaasassa on paljon esimerkiksi teknologiateollisuutta, ja asunnon ostajat yhä kansainvälisempiä.

Mistä haet vastapainoa työlle?

Ihanasta perheestäni ja kodista. Asumme itse suunnittelemassani upouudessa kodissa Vaasassa mieheni ja 6- ja 9-vuotiaiden lastemme kanssa, ja tykkään tosi paljon laittaa kotiamme. Olen kiinnostunut asumisen trendeistä myös vapaa-ajalla, ja seuraan alaa tarkasti.

Liikuntakin on tärkeä osa viikko-ohjelmaani. Kun lähden lenkille, ajatukset nollautuvat työasioista täysin.