Uudet tuulet Lakean taloudessa – talousjohtajan juttusilla

Rekrytointi

Uudet tuulet Lakean taloudessa – talousjohtajan juttusilla

Miltä Lakea näyttää sen uuden talousjohtajan silmin? Lähdin Petri Niemisalon juttusille ja sain katsauksen talousjohtajan työpäiviin sekä pika-analyysin yrityksen tilanteesta.

Petri siirtyi Lakealle viime vuoden elokuussa ja kertoo saaneensa hyvän vastaanoton.

”Tein töitä pitkään Lakean edellisen talousjohtajan, Arja-Sisko Koskelan rinnalla ja sain  siten hyvän mahdollisuuden käydä hänen kanssaan läpi talon asioita ja uusia juttuja”, Petri kertoo.

”Aloitin itse talousjohtajana lokakuussa 2018 ja Arja-Sisko jäi eläkkeelle nyt helmikuun lopulla.”

Petri työskentelee suurimman osan ajasta Lakean Seinäjoen toimistolla, mutta hänellä on pöytä myös Vantaan toimipisteessä.

Talousjohtajan muuttunut rooli

Talousjohtajan viikot ovat monipuolisia tehtäviltään. Toimenkuvaan kuuluu talouden seurannan lisäksi mm. rakennettavien kohteiden rahoitusten hoitaminen sekä tilinpäätökset.

“Tehtäviini kuuluu myös rahoitusmallien kehittäminen”, Petri kertoo. Esimerkiksi Lakean kehittämä Omaksi-rahoitusmalli on Petrin työpöydällä aktiivisesti esillä.

Myös tietotekniikan, eli hallinnon IT-puolen kehitys ja käyttöönotto on tärkeä osa talousjohtajan työtä tänä päivänä.

 “Tänä keväänä meillä on montakin IT-hanketta meneillään”, Petri paljastaa. “Ne tuottavat hedelmää tulevina vuosina, kunhan ne on saatu otettua tehokkaaseen tuotantokäyttöön.”

Petri toteaa, että talousjohtajan rooli on muuttunut myös Lakealla merkittävästi vuosien varrella. Siinä missä ennen keskityttiin enemmänkin peräpeiliin katsomiseen, tämän päivän talousjohtaja katsoo paljolti tulevaisuuteen ja vie asioita pitkäjänteisesti eteenpäin kohti tavoitetta.

“Hyvän kilpailukyvyn säilyttäminen ja taloudelliset tavoitteet johtavat jatkuvaan yrityksen toimintojen kehittämiseen. Lakeassa mietimme yhdessä yli osastorajojen, mihin kannattaa investoida ja mitä toimintoja kehitetään jotta Lakeasta tulisi vielä parempi.”


Tämän päivän Lakea

“Tähän kannattaa mielestäni ottaa mukaan historia-perspektiivi”, toteaa Petri kysyessäni lyhyen ytimekästä analyysiä Lakeasta talousjohtajan silmin.

“Lakea on siirtynyt Ara-tuotannon vuokratalojen rakennuttajasta ja ylläpitäjästä pikkuhiljaa palvelu-/asiantuntija-organisaatioksi, joka harjoittaa isännöintiä, myy ja vuokravälittää omia asuntoja, rakennuttaa RS-taloja, Omaksi-kohteita ja kehittää yhdessä alan toimioiden kanssa puurakentamista. Tuohon kiteytyy Lakean liiketoiminnan kehityssuunta 40 vuodesta tähän päivään.”

“Tämän päivän Lakealla menee hyvin”, hän toteaa. “Rakennusala on ollut viime vuosina voimakkaassa nosteessa kun asuntojen kysyntä on ylittänyt tarjonnan. Mutta vaikka rakennamme koko ajan uutta, pidämme huolta siitä että vuokratalomme pysyvät hyvässä kunnossa ja niissä on mielyttävä asua. Vuokrataloilla on merkittävä rooli Lakean taseessa. ”


Perinteiden ja nykyhetken tasapaino kehityksessä

“Tällä viikolla olen hoitanut useankin uudiskohteen rahoitusasioita ja ollut tekemisissä jonkin verran uuden ohjelmiston kehityksen kanssa. Viikko on pitänyt sisällään sen lisäksi muun muassa Omaksi-rahoitusmallin kehitystyötä”, Petri summaa.

“Tässä työssä pitää muistaa perinteet ja toisaalta myös tämän päivän tilanne ja pysyä ajan hermolla, jotta tulevaisuus on turvattu”,  talousjohtaja kiteyttää.

Elisabet