Kun talon nimi on As Oy Jyväskylän Kartanonherra, osuvat omat mielikuvani monelta osin oikeaan, vaikkei kyseessä tässä tapauksessa olekaan perinteinen maalaiskartano. Mannisenmäelle Jyväskylään rakentuva komea talo on vihreiden maisemien keskellä kuin herran kukkarossa, Palokkajärven siintäessä alapuolella. Tutustutaanpa lähemmin talon omistuskoteihin ja ympäristöön!
Lähdin asian kanssa Lakean asuntomyyjä Nina Huovisen juttusille. Hän on tuore lakealainen, sillä hän aloitti Lakean Jyväskylän toimistolla joulukuussa 2018. Nina on Jyväskylästä kotoisin, joten häneltä saan ensikäden tietoa asuntojen lisäksi myös asuinalueesta ja sen palveluista.
Kartanonherran asunnoissa löytyy mistä valita
Raikkaan vaaleasävyiseen kuusikerroksiseen taloon rakentuu 41 kotia, 26,5 m2 yksiöstä 97,0 m2 neliöön. Talossa tulee siis asumaan monipuolisesti eri elämänvaiheissa olevia asukkaita. Kotien arvioitu muuttopäivä sijoittuu maaliskuulle 2020.
“On mukava, että talossa ei ole esimerkiksi vain pieniä asuntoja”, Nina toteaa. “Siinä ollaan huomioitu asuinviihtyvyys myös pidemmällä aikavälillä”, hän jatkaa.
Asunnoissa on lasitetut parvekkeet, jotka reilun osan vuodesta toimivat mukavana kodin jatkeena. Suurimmalta osalta niistä näkee Palokkajärven kauniisiin maisemiin.
Kartanonherran julkisivu tulee olemaan komea ja naapureistaan positiivisesti erottuva. “Ei mikään peruslaatikkomalli”, Nina toteaa hymyillen. “Itse pidän myös siitä, että Kartanonherran ympäristössä ei ole rakennettu taloja vieri viereen. Mannisenmäellä on tilaa hengittää.“
Aamukahvia joudessaan ei ikkunasta tarvitse katsella vastapäisen talon seinää, vaan voi nauttia ympärillä avautuvasta avaruudesta.
Mainittakoon myös, että Kartanonherran kodit pysyvät lämpiminä vesikiertoisella lattialämmityksellä, jota uniset varpaat kiittävät varsinkin talviaamuisin.
Kauniit maisemat ja Palokan palvelut vieressä
Kyseessä on uusi asuinalue, jonka ympäriltä löytyy mukavasti luontoa. Vehreä sijainti kaikkien palveluiden lähellä tekee Mannisenmäestä erityisen paikan asua.
“Rinteen toisella puolella sijaitsee omakotitaloalue ja seudulla on turvallinen ja rauhaisa maine”, Nina kertoo. “Alue säilyy varmasti tulevaisuudessakin arvostettuna.”
Nina toteaa, että Palokka on monelle kotialue, johon on juurruttu tiiviisti. “”Palokkalalainen” on Jyväskylässä jo käsite”, hän kertoo. “Alueella pysytään tai sinne palataan myöhemmässä vaiheessa elämää. Käydään useimmiten samoissa kaupoissa ja rakennetaan tutut elämän rutiinit lähialueelle”.
Jos ei halua, Palokasta ei tosiaan ole tarvetta lähteä merta edemmäs kalaan, sillä kaupat ja isot marketit löytyvät muutaman sadan metrin päästä.
“Palokan Kauppakeskus on aivan Kartanonherran naapurissa ja sieltä löytyvät Prisma ja K-Citymarket sekä esimerkiksi Kärkkäinen ja K-Rauta”, Nina luettelee. “Myös molemmat alakoulut sijaitsevat noin 1,5 km päässä.”
Vaivatonta kerrostaloasumista Mannisenmäellä
“Kartanonherrassa asuvilla ei ole omakotitalon töitä, vaikka ollaankin vihreissä maisemissa”, Nina toteaa. “Luonto voi olla osana myös kerrostaloasumista”.
Pois jäävät vain lumenluonti, haravointi ja muut omakotitalon askareet. Sen sijaan voi lähteä kävelylenkille, kahville ystävän kanssa tai harrastuksiin. Tai ihan vain ottaa mukavan asennon sohvalla ja uppoutua lempisarjaan tai -kirjaan.
Noin viiden kilometrin matka keskustaan taittuu mukavasti bussilla vartissa, pyöräillen matkaan menee parikymmentä minuuttia, loppumatka siitä Tuomiojärven rantamaisemissa. Bussipysäkki löytyy Kartanonherran alapuolella kulkevalta Saarijärventieltä noin 300 metrin päästä talolta.
Mannisenmäeltä on nopea pääsy moottoritielle, joten paikalta on sujuvan suorat yhteydet myös omalla autolla.
Töitä Kartanonherran syntyä seuraten
Nina kertoo, että työt Lakealla ovat alkaneet mukavasti, vaikka vielä onkin paljon opittavaa. “Olen päässyt tehtäviin hyvin käsiksi heti alusta lähtien”, hän iloitsee. “Pidän laajasta toimenkuvastani. Päivät tuntuvat loppuvan kesken, kun haluaisin paneutua vielä enemmän ja nopeammin työasioihin.”
Jätän Ninan töidensä pariin. Juuri nyt hän on päivittämässä Kartanonherran havainnekuvia Lakean verkkosivuille. Jyväskylään on kuulkaa syntymässä kauniita uusia koteja!
Elisabet
Myös Lakean asuntomyyjä Nina Huovinen kertoo mielellään Kartanonherran asunnoista, puh. 050 471 7029 tai nina.huovinen@lakea.fi
#asoyjyväskylänkartanonherra