Upan uudet kerrostalokodit työmaavalvojan silmin – täältä tulee Kiskankartano!

Blogi

Upan uudet kerrostalokodit työmaavalvojan silmin – täältä tulee Kiskankartano!

Omakoti- ja rivitalossa asut oman kodin kuninkaana. Totta kyllä, mutta kerrostaloasumisessa on ehdottomasti myös omat puolensa, varsinkin tässä Seinäjokelaisessa talossa! Lähdin kurkistamaan Uppaan rakenteilla olevan Kiskankartanon työmaalle ja asuntoihin Lakean teknisen rakennuttajan Oiva Nyrhilän  seurassa. Nämä uudet kodit nousevat hyvää vauhtia aivan keskustan kupeeseen.

Talon omistusasuntojen arvioitu muuttopäivä sijoittuu marraskuun 2019 loppuun ja työmaalla ollaankin jo hyvässä vauhdissa.

“Rakennustyöt Kiskankartanossa ovat edistyneet esimerkillisesti ja suunnitellusti hyvien urakoitsijoiden ja työntekijöiden yhteistyöllä”, Oiva toteaa tyytyväisenä.

“Rakennuksen betonirunko on jo valmis, nyt meneillään ovat vesikatto- ja kellarikerroksen lattioiden valutyöt”, Kiskankartanon työmaavalvojana toimiva Oiva kertoo.

Havainnekuva Kiskankartanon valoisasta kaksiosta

Jekkuja työmaalla

Vaikka rakentaminen tehdään ammattitaidolla ja tarkkuudella, on myös kevennyksille tilaa työpäivän aikana.

“Hauskaa työmaalla pidetään aina. Rakentajilla on varastossa pieniä jekkuja ja niitä käytetään, kun vain sopiva hetki tulee vastaan”, Oiva paljastaa. “Olkoonpa kyse vaikka todella tulisten salmiakkien syöttämisestä pahaa-aavistamattomalle kaverille.”

Kiskankartanon rakentamiseen osallistuvat tulevat Oivalle tutuksi, sillä hän käy työmaalla vähintään kolmesti viikossa, usein jopa päivittäin.

“Toimin työssäni asuntojen ostajien yhteisen edun valvojana”, Oiva kertoo.


Työmaavalvojan toimenkuva on laaja. Siihen kuuluvat teknisen toteutuksen laadunvalvonnan lisäksi esimerkiksi työmaaturvallisuuden ja aikataulujen toteutumisen valvonta sekä toiminta käytännön yhteyshenkilönä rakennuttajan, suunnittelijoiden , urakoitsijoiden, viranomaisten ja käyttäjien välillä.

“Autan myös esimerkiksi asuntojen vastaanottovaiheessa ostajia asunnon tarkastuksissa sekä huolehdin käytönopastuksesta”, Oiva lisää.

Tietoa taloon rakentuvista kodeista löydät tämän jutun lopusta.

Lakean tekninen rakennuttaja Oiva Nyrhilä Upan kattojen tasalla Kiskankulman työmaalla maaliskuun puolessa välissä

Lumityötön talvi, ruohonleikkuuton kesä

Sijainniltaan Kiskankartano on mitä mainioin. Ylisentie 18:sta sujauttaa kauppatorille polkupyörällä viiteen minuuttiin ja juna-asemalle pääsee bussilla samassa ajassa.

Talon lähiympäristöön katsellessa huomaa, ettei liikkuvaisesta elämästä nauttivalla ole alueella tekemisen puutetta.  Läheltä löytyvät urheilukentät, kuntosali ja uima-, squash- sekä keilahalli. Unohtamatta rauhaisaan kävelyyn tai hikihölkkään kutsuvia reittejä Kyrönjoen varrella. Niille kelpaa lähteä myös karvakorvaa ulkoiluttamaan. Koiraa siis, ja miksei myös miestä.

Seinäjoen keskustan läheisyydestä löytyy omakoti- ja rivitaloja, joille Kiskankartano tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon. Mikäli ruohonleikkuun haluaa jättää lomapäivien mausteeksi kesämökille, on kerrostalo oiva vaihtoehto asumiseen.

Kun lumityöt, ruohonleikkuut ja talon korjaukset tekee ulkopuolinen, jää omaa aikaa muuhun. Pidemmällekin matkalle lähtö on huolettomampaa, kun kotinsa oven voi  turvallisin mielin painaa kiinni. Kutsuu lomalaista sitten Thaimaan lämpö tai Rooman historia, kerrostalokoti odottaa rauhassa kotimaassa. Suurin kodin osalta tuona aikana huolehdittava asia on usein viherkasvien kastelu.

Kiskankulman tehokas 31 m2 yksiö (havainnekuva)

Asuntoihin ehtii vielä valitsemaan omat mielivärit ja -pinnat

Koteja Kiskankartanosta tulee löytymään moneen tarpeeseen. Talon yksiöt ovat kooltaan 31 m2 ja kaksioiden neliömäärät vaihtelevat 40,5 – 46 m2 välillä. Suurimmasta kolmiosta neliöitä löytyy 77,5. Tarkemmat asuntojen tiedot ja myös pohjapiirustukset löytyvät talon esitteestä.

Talon myyjä, Lakean Jaana Mäki-Maunus kertoo, että tulevat asukkaat ehtivät vielä hetken aikaa vaikuttamaan esimerkiksi asuntojensa seinien tehosteväreihin, lattiamateriaaliin, keittiökaappien oviin ja kodinkoneisiin. Muutostöiden tarkemmasta aikataulusta kannattaa kysyä Jaanalta.

“Kiskankartanoon valmistuu monenlaisten asukkaiden käyttöön soveltuvia laadukkaita koteja hyvälle ja rauhalliselle paikalle”, Oiva summaa rakennustyömaan suuntaan katsellen.

Jos uuden asunnon hankinta Seinäjoelta on ajankohtainen, oli kyse sitten omasta kotikullasta tai sijoitusasunnosta, tähän taloon kannattaa tutustua!

Elisabet

As Oy Seinäjoen Kiskankartanon esite sekä myynnissä olevien asuntojen hinnat löytyvät täältä

Lisätietoa antaa Lakean asuntomyyjä ja myyntipäällikkö Jaana Mäki-Maunus, puh. 050 301 2011 tai jaana.maki-maunus@lakea.fi