Järjestyssäännöt

Jotta arki sujuisi mukavasti, on hyvä tutustua oman talosi järjestyssääntöihin.

Järjestyssäännöt

Normaali elämä ja siihen kuuluvat äänet kuuluvat asumiseen. Yöllä saa käydä suihkussa ja naapurin lapset saattavat herätä leikkimään varhain aamulla. Juhliakin voi järjestää.

Normaaleihin elämisen ääniin eivät kuulu toistuvat, muita asukkaita häiritsevät äänet, kuten jatkuvasti muihin asuntoihin kantautuva musiikin kuuntelu tai koiran haukunta. Paloturvallisuus on myös ensiarvoisen tärkeä asia. Siksi rappukäytävässä tai muilla talosi käytävillä ei saa säilyttää mitään tavaroita.

Asunnon ostajan ja Omaksi-vuokralaisen järjestyssäännöt

Kiinteistön alueella ja rakennuksissa on noudatettava lainsäädännön ja kaupungin järjestyssääntöjen lisäksi taloyhtiön omia järjestyssääntöjä ja taloyhtiön hallituksen erillisiä päätöksiä. Kukaan ei saa käyttäytymisellään tai muulla tavoin tarpeettomasti häiritä toisten asumisviihtyvyyttä tai liikkeiden toimintaa.

Talon asukkaiden on huolehdittava siitä, että myös heidän vieraansa noudattavat järjestysmääräyksiä.

Taloyhtiökohtaiset järjestyssäännöt löytyvät taloyhtiön asiakirjoista, useimmiten myös sähköisestä Omat neliöt palvelusta.

Vuokralaisen järjestyssäännöt Lakean vuokrakohteissa

Kiinteistön alueella ja rakennuksissa on noudatettava lainsäädännön ja kaupungin järjestyssääntöjen lisäksi Lakean vuokrakohteita koskevia järjestyssääntöjä ja muita ohjeita.

Kukaan ei saa käyttäytymisellään tai muulla tavoin tarpeettomasti häiritä toisten asumisviihtyvyyttä tai liikkeiden toimintaa. Talon asukkaiden on huolehdittava siitä, että myös heidän vieraansa noudattavat järjestysmääräyksiä.

Hiljaisuus

Kello 22.00–07.00 välisenä aikana on voimassa yörauha.

Yleiset tilat

Vältä metelöintiä ja tarpeetonta oleskelua yhteisissä tiloissa. Lukituista ovista kuljettaessa on huolehdittava, että ovet lukkiutuvat uudelleen.

Asukas on myös velvollinen siistimään jälkensä yhteisistä tiloista.

Tavaroiden säilyttäminen porrashuoneissa, piha-alueella tai muissa vastaavissa tiloissa on kielletty. Tulenarkoja aineita ei saa säilyttää sisätiloissa.

Kilpien ja mainosten kiinnittäminen sekä antennien asentaminen on sallittu vain vuokranantajan luvalla.

Pesutupa, kuivaushuone ja varastot on tarkoitettu ainoastaan talon vakituisten asukkaiden käyttöön. Vieraat voivat käyttää kerhohuonetta ja vastaavia tiloja sekä saunaa yhdessä asukkaan kanssa.

Tupakointi

Tupakointi yhteistiloissa ja rakennuksien välittömässä läheisyydessä on kielletty. Laita tupakantumpit niille varattuihin astioihin.

Joissain taloissa tupakointi on kielletty kokonaan, myös asunnoissa ja parvekkeilla.

Huoneistot

Naapureiden kotirauhan turvaamiseksi on vältettävä melua aiheuttavia ääniä kello 22.00–07.00 välisenä aikana. Huoneistoissa melua aiheuttavia töitä saa tehdä arkisin klo 09.00–20.00 välisenä aikana.

Juhlia järjestettäessä, jos hiljaisuutta tilapäisesti rikotaan, on asiasta hyvä ilmoittaa naapureille etukäteen.

Jokaisen asukkaan on omalta osaltaan huolehdittava, että asunnon sisäänkäynnin edusta ja parveke pysyvät siistinä.

Huoneistoja on hoidettava huolellisesti.

Vesi- ja sähkölinjojen sulkemiseen tarvitaan aina vuokranantajan lupa.

WC-istuimeen ja viemäreihin ei saa kaataa liuottimia eikä sellaisia esineitä tai jätteitä, jotka saattavat aiheuttaa viemäreiden tukkeutumisen tai vaurioitumisen.

Parveke ja terassi

Ruoan valmistaminen parvekkeella on sallittu ainoastaan sähkögrillillä. Parvekkeella ei saa polttaa ulkotulia. Älä jätä kynttilöitä palamaan yksin.

Pidä vedenpoistoreitit avoimina. Poista lumi ja roskat parvekkeen lattialta. Älä heitä lunta ja roskia parvekkeelta pihalle.

Kukkalaatikot ja muut esineet tulee sijoittaa kaiteen sisäpuolelle.

Jätehuolto

Kotitalouden jätteet on vietävä lajiteltuina kiinteistön jätekeräysastioihin. Älä jätä roskapusseja tai muita jätteitä keräyspisteiden ulkopuolelle. Ongelmajätteet ja muuton yhteydessä tarpeettomaksi käyneet kalusteet on vietävä erikseen niille tarkoitettuihin keräyspisteisiin.

Ulkoalueet

Pihan nurmikoita, istutuksia, pihakalusteita ja leikkivälineitä ei saa vahingoittaa. Roskien ja tupakantumppien heittäminen piha-alueelle on kielletty. Lintujen ruokinta on kielletty.

Pysäköinti

Noudata piha-alueelle asetettuja liikenneopasteita ja pysäköintirajoituksia. Ajoneuvoilla ei saa tarpeettomasti ajaa piha-alueella. Mikäli pihalle ajaminen on tarpeellista poikkeustapauksissa, kuten muuton yhteydessä, ole erityisen varovainen.

Pysäköi autosi vain asukkaille sallituille autopaikoille.

Väärin pysäköity auto voi estää kiireellisen pelastustoimenpiteen tai kiinteistönhoitotyön.

Vieraspaikat on tarkoitettu asukkaiden vieraiden tilapäiseen pysäköintiin.

Auton tarpeeton joutokäynti on kielletty. Älä jätä sähköjohtoja roikkumaan parkkipaikan lämmityspistokkeisiin. Älä ota ulkona oleviin sähkölaitteisiin virtaa sisätiloista.

Lemmikkieläimet

Asukkaan tulee huolehtia siitä, että lemmikki ei häiritse naapureita.

Asunnossa on huolehdittava lemmikkien aiheuttamien jälkien siivouksesta ja pyrittävä estämään lemmikkien aiheuttamat vauriot asunnolle.

Piha-alueella kotieläimet on pidettävä kytkettyinä, eivätkä ne saa häiritä talon muita asukkaita. Kotieläinten ulkoiluttaminen pitää tapahtua niin, että ne eivät likaa pihapiiriä. Ulkoiluttaminen lasten leikkeihin varatuilla alueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on kielletty. Lemmikit on vietävä tarpeilleen piha-alueen ulkopuolelle.

Muuttoilmoitus

Huoneistoon muuttavista ja pois muuttavista asukkaista on ilmoitettava vuokravälittäjälle. Tiedot on ilmoitettava myös Väestötietovirastoon. Ainoastaan muuttoilmoituksen tehneellä asukkaalla on henkilöllisyytensä todistamalla oikeus tarvittaessa avauttaa huoneistonsa ovi yleisavaimella.

Ilmoitusvelvollisuus

Ilmoita kiinteistössä ja asunnossa havaitut vakavat viat ja turvallisuuspuutteet kiireellisesti huoltoyhtiölle ja isännöitsijälle.

Muutos- ja korjaustöistä on sovittava etukäteen vuokranantajan kanssa. Melua ja häiriötä aiheuttavista töistä on ilmoitettava etukäteen naapureille ja ne on pyrittävä tekemään kello 09.00–20.00 välisenä aikana.

Ilmoita havaitsemasi ilkivalta ja järjestyssääntöjen rikkominen kirjallisesti isännöitsijälle.

Järjestyssääntöjen rikkominen

Järjestyssääntöjen rikkominen saattaa aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden tai vuokrasopimuksen purkamisen. Valitukset järjestyssääntörikkomuksista esitetään isännöitsijälle, joka hoitaa asiassa tarvittavat jatkotoimet.